Yöanksti

Vihaan sitä, kun mulla tulee sellanen tietynlainen olo, jollon tekis mieli vuodattaa päästä kaikki ajatukset ihmisille... Mut sit tiiän, etten siihen kuitenkaan mitenkää pysty, koska kun alan kertomaan asioita nii ajatukset vaa levähtää. Eikä joitai asioita voi pukea sanoiks, ne on vaan tietynlaista tunnetta mitä ei voi selittää mitenkää, että tajuais mitä tarkotan.
Haluisin pystyä joskus kommunikoimaan niin, että tulisin kerralla ymmärretyks, mutta eihän ketään toista ihmistä voi ymmärtää niin hyvin, että tietäis miten se kokee mitkäkin asiat. Joitain asioita vaan olis niin mukava jakaa ja se tekis hyvää mun mielellekki, mutta mahdottomuus mikä mahdottomuus.

Kunhan vaan toivon.
Lopputulos näissä tilanteissa on aina sitten se, että lopuks turhautumisen kautta ahdistun, kun en pysty rauhottuun ja rentoutuu ja pia angstaan.
Pleh, johan tulee syvällinen olo näin väsyneenä.  Kaipaisin.. asioitaa, mutta minkäs teet. Ei tapahdu mulle ei. Enää.

Lol, pari pirteetä normaalia päivää ja nyt taas itkuvollotukset täällä, että näi. Täytyhän ton iloisuuden olla vain hetkellistä, ku kyseessä on angstilaamojen kuningas. Siis oikeestii, tekis nii mieli vuodattaa tähä vaik mitä, mut täl hetkel on viel jälel jonku verran.. noh järkeä, etten viitii. Mut vittu.
Hah, kävin kattoo peilist et mille näytän ja on vähä. Musta naama. Eh eh eh.

Ei näi, miks näi aaaaaaaa.